lauantai 8. elokuuta 2015

David Safier - Happy Family


Kirjakauppiaan avioliitto rakoilee, lapsilla omat teini-iän ongelmansa ja kauppa ei käy. Kaiken kukkuraksi jonkunsortin noita-akka kiroaa naamiaisasuihin sonnustautuneen perheen hahmojensa kaltaisiksi. Ei mene kovin putkeen. Ihmishahmot on tietty saatava pian takaisin, eli kirouksen langettanut akka on saatava kiinni. Mutkia tulee kumminkin matkaan, kun vastaan tulee vähän muutakin sakkia, niin elävää kuin epäkuollutta.

Hiukan omituinen, mutta hauska kirja, kun ei yritä liian vakavalla naamalla lukea. Kertojana vuorottelevat perheenjäsenet, erityisesti Frankensteinin Hirviö-isän merkinnät ovat hauskoja, puhe kun ei juurikaan tule ymmärrettävästi suusta ulos mutta piirtäminen onnistuu. Hyvin tulee ymmärretyksi niinkin. Älykkään pikkuveljen pohdinnat ovat myös aika hauskaa luettavaa.

Ihan huvittava, kevyt ja nopea lukea. Poukkoilee vauhdilla oudosta asiasta kukkaruukkuun, mutta ihan hymähdyksiä aiheutti, naamiaishahmokirouksen mukana tulleet kyvyt olivat ihan hauskoja. Kuulemani ja lukemani mukaan Safierin aiempi romaani Huono Karma olisi myös ihan lukemisen arvoinen, ja ehkä parempi kuin tämä? Senkin takakannen olin joskus moneen otteeseen töissä lukenut mutta jättänyt ostamatta, vaan eihän sitä siellä enää ole.. Jos kirjastosta muistaisi katsoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti