Stephen Fry - Virtahepo

Tähän kirjaan tartuin puhtaasti kannen perusteella. Fry on tajuttoman hauska näyttelijä, älykäs mies, ja näemmä myös sangen pätevä kirjailija.  Olen seurannut ahkerasti QI-tietovisaa jota Fry isännöi, ja aavistelin että tämän huumori puree myös kansien välistä siinä missä töllöttimen ruudultakin.

Ted Wallace on runoilija jonka kipinä on sammunut, ja vasta potkut saanut teatterikriitikko. Katkera vanha mies joka pitää viinasta ja naisista, joka tulee hyvinkin selväksi, Hän ei sanojaan säästele, ja vaikka runosuoni onkin ehtynyt, mielipiteiden ilmaisuun riittää hyvinkin rikasta kieltä.. Tosin sanasto ei ole kauneinta mahdollista. Riettaita, graafisia alapääjuttuja piisaa. 

Vasta potkut saanut Ted törmää sattumalta baarissa kummityttäreensä Janeen, joka sairastaa leukemiaa. Jane pyytää toimetonta Tediä matkustamaan enonsa, Tedin vanhan armeijakaverin luo, koska tämän kartanossa on tapahtunut jotain kummallista jonka ansiosta tyttö uskoo olevansa parantunut. Vanhan ystävän elämäkerran kirjoittaminen sekä runoilijan urasta haaveileva kummipoika tarjoavat hyvän tekosyyn vierailuun. Kartanossa on paljon muitakin mielenkiintoisia henkilöitä, ja Jane pyytää kummisetäänsä kertomaan kirjeitse kaiken mitä talossa tapahtuu. Seinien sisällä piileekin melkoinen mysteeri.

Jestas tämä oli hauska. Pari kertaa sai kyllä hieraista silmiään että mitä tuli luettua, aika hurjaksi meni.. Jos alatyyliset jutut ei häiritse niin antaa mennä vaan. Hauska tämä on, Kaikki ei silti todellakaan pyöri navan alapuolella, vaan päähenkilö kritisoi kaikkea maan ja taivaan väliltä.

Loppuratkaisu on äärimmäisen tyydyttävä ja tämän kirjan luettuani oli  hetken se hiukan tyhjä olo, että mitäs nyt, kun se loppui. Tykkäsin!

David Duchovny - Pyhä Lehmä

"Nykyään kuulee myös puhuttavan, että manteli- ja soijamaidon suosio on kasvanut.  En ole koskaan nähnyt manteleiden ja soijien laiduntavan luontaisessa elinympäristössään, mutta panen pantiksi vaikka kolme neljästä mahastani sen puolesta, että meidän maitomme on parempaa."

Noniin,  sinä missä edellistä kirjaa tarvoin läpi monta viikkoa, niin tämän luin läpi yhden aamupäivän aikana, parissa tunnissa. Siis onhan tämä lyhyt, väljää tekstiä ja kevyt luettava mutta kuitenkin.

Päähenkilö on lehmä, Elsie. Nuori ammuneiti on utelias ja älykäs, ja tahtoo tietää mitä aidan toisella puolella on.  Iltamyöhään tehty tutkimusretki paljastaa karmean totuuden, kun Elsie näkee ikkunasta televisio-ohjelman joka käsittelee tehotuotantoa. Äitilehmän katoamisen salaisuus paljastuu, kuin myös se mikä jokaista lehmää odottaa, joten Elsie päättää lähteä pakoon. Matkalle mukaan lähtevät myös possu ja kalkkuna, jotka eivät luonnollisesti myöskään tahdo tulla syödyksi.

Vastaan tulee monenlaista porukkaa, ja matkaseurueen keskustelut ovat aika huvittavia. Päähenkilölehmä on itse kirjoittavinaan kirjaa ja vähän väliä tulee pätkä jossa kuullaan kustannustoimittajan kommentteja.

Tämä oli hauska! Loistavaa luettavaa pikku välipalaksi. Hörähtelin varmaan lähes joka aukeamalla.

Jean-Cristophe Rufin - Globalia

Todella omituinen kirja. Pidin lähtökohdista, lasikupuihin suljettu ihanneyhteiskunta jossa ihmiset ovat lähes kuolemattomia, toimeentulo turvattu ja kaikki muutenkin täydellistä. Ulkopuolella epävyöhykkeet joissa ei virallisesti ole ketään, vaikka luonnollisesti siellä elää lukuisia hermoja, moni rapistunut kaupunki on täynnä elämää. Suuri osa asuu myös pienissä yhteisöissä omien sääntöjensä mukaan, luonnossa. 

Kate ja Baikal kaipaavat jotain muuta kuin suljettua täydellistä yhteisöä.  Erityisesti Baikal on määrätietoisesti pyrkimässä pois, vaikkei tiedä mitä kuvun ulkopuolella on.

Mielenkiintoista ja kuvailevaa tekstiä, jännä maailma mutta tarina itse jää vähän latteaksi. Sata sivua jaksoi lukea ennen kun alkoi mietityttämään jokohan kohta jotain alkaa tapahtua. Ja sitä jatkui. Pari lyhyttä kohtaa oli jossa vähän oli vauhdikkaampaa mutta sitten taas tyssäsi. Jotenkin meni ohi ihan koko idea ja lukeminen oli hidasta. Ei nyt oikein toiminut omaan makuun. Jotenkin sitä kuvittelisi että toimintaa olisi vähän enemmän kun joku kuitenkin lavastetaan yhteiskunnan viholliseksi ja terroristiksi.. Tähän opukseen tuhlatulla ajalla olisi lukenut montakin parempaa kirjaa. Pöh.

Veronica Roth - Neljä

Neljäs kirja Outolintu-trilogian kylkeen. Tobiaksen tarina kiinnosti vielä lukea, ja tämä olikin taas ihan mukava kirja,  vaikka aika lyhyt.  Eli tässä on Tobiaksen oma koulutusaika, ensimmäisen kirjan tapahtumia toisesta näkökulmasta ja sen semmoista.  Ilman Outolinnun lukemista tätä ei kyllä taida tajuta. Mutta tosiaan tykkäsin.

Nyt jos taas ehtisi lukemaan vähän lisää viikonloppuna, yksi kirja vähän taas takkuilee kun ei ole ehtinyt tai jaksanut montaa sivua kerralla.. Ei pääse oikein vauhtiin. Uudessa työssä oltu nyt tämä viikko ja olen kyllä ollut ihan törkeän väsynyt,  jos nyt parin päivän aikana ehtisi hiukan latautumaan. Ja lukemaan.