keskiviikko 26. elokuuta 2015

Johanna Sinisalo - Auringon ydin


Dystopiaherkku, tämä kirja toi veden kielelle kirjaimellisesti. Suomessa on alkoholi, tupakka ja kofeiini kielletty ja lähestulkoon hävitetty, uusimpana kiellettyä nautintoaineena on chili, sen sisältämä kapsaisiini. Chilin löytäminen on hankalaa, ja sen käytöstä ei jää pysyviä jälkiä.

Eletään 2010-luvulla ja Suomi on ajastaan jäljessä. Maassa on yksi huoneen kokoinen tietokone jota käytetään valtion tarkoituksiin. Kännyköistä ja mikroaaltouuneista on vain huhuja, että niitä on ulkomailla.

Ihmistä jalostetaan. Naisen tulee olla luonnostaan sievä ja herttainen, äidillinen ja halukas miellyttämään miestä,  tyhjäpäinen sievä nukke.  Tämmöinen nainen on eloi. Nainen joka ei mahdu tähän bimbomuottiin, on morlokki, heilläkin on tarkoituksensa työnteossa, mutta heidän mahdollisuutensa lisääntyä on eliminoitu jo lapsena. Samanlaiset jaot on myös miehissä. Haluttuja ominaisuuksia vahvistetaan  myös koulussa.

Kirjan päähenkilö Vanna näyttää eloisilta, mutta on kuitenkin jotain muuta, hän on onnistunut kätkemään todellisen minänsä siskoaan matkimalla. Vanna on kapsaisinisti, ja hänen kumppaninsa Jare diilaa chiliä. Vanna pysyy järjissään chilin avulla, kun siskon katoaminen alkaa ahdistaa.

Ai että, tästä tykkäsin. Suosikkilistaan ihan ehdottomasti. Tarinaa kerto vuorotellen Vanna ja Jare, lisäksi välissä on pätkiä koulutusmateriaalista, historiaa kuinka Suomi on kehittynyt nykyiseen tilaan ja yhteiskuntajärjestelmään, sekä Vannan kirjeitä kadonneelle sisarelleen jotka vähitellen kertovat miten nämä ihmiset ovat päätyneet sinne missä nyt ovat. Tykkään tästä tyylistä. Loistava, tätä ei olisi malttanut käsistään laskea. Mannan tapa kokea maailma oli jännittävä, ja suurena chilinystävänä minulla nousi kyllä vesi kielelle moneen otteeseen. Taustatyö on kyllä hoidettu tätä kirjaa tehdessä, ja kyllähän lopusta kiitokset löytyykin monelle taholle. Jännittävä, kuumottava kirja. Pelottavan todentuntuinen. Suosittelen.


maanantai 24. elokuuta 2015

Kenji Fujimoto - Diktaattorin keittiömestari


Kolmas näkökulma Pohjois-Koreaan. Olen lukenut vankileiristä ja sotilaasta, tässä eletään leveämmin, ainakin useimmiten.

Japanilainen huippukokki Kenji Fujimoto on vuosia töissä Pohjois-Koreassa, ja maan silloinen johtaja Kim Jong Il tulee tälle tutuksi, muutenkin kuin ruoanlaiton merkeissä. Tässä näkyy miten leveästi johtaja elää, ja se miten paljon hänen lähipiirinsä saa nauttia eduista. Pari kertaa huomataan myös ero yhteiskuntaluokkien välillä, Fujimoton vaimon perhe asuu yhdessä huoneessa, jossa esimerkiksi saa lämmintä vettä vain pari kertaa päivässä, kun taas Fujimoto vaimoineen asuu suuressa, nykyaikaisessa asunnossa, ja saa uuden auton parin vuoden välein.

Enimmäkseen tässä on tietysti asiaa ruoasta, mitkä olivat Kim Jong Ilin lempiruoat, harrastukset, ja niin edespäin. Osittain teksti on jopa ihailevaa, vaikka muutaman kerran Fujimoto joutuukin huomaamaan miten vaarallinen maa Pohjois-Korea on asua, ja kuinka häntä seurataan jatkuvasti varsinkin hänen matkoillaan Japaniin.

Teos on kaksi Fujimoton kirjaa yksissä kansissa, joten jonkun verran asiat toistuvat, mutta noin muuten tämäkin oli kyllä mielenkiintoinen. Ei tietenkään ihan niin hurja kuin nuo kaksi muuta lukemaani.

Jos aihepiiri muuten kiinnostaa, niin syyskuussa jatkuu taas Docventures, ja yksi dokumenteista käsittelee Pohjois-Koreaa. Aion katsoa!

lauantai 22. elokuuta 2015

Anu Holopainen - Ihon alaiset

Tämä oli aika säväyttävä kirja. Kirjastosta kun olin hakenut niin eipä siinä kauaa mennyt että oli luettu. Kyllä tämä iski. Tässä seurataan muutamaa teiniä tulevaisuuden maailmassa, jossa kauneusleikkaukset ovat niin tavallisia, että luomua, muokkaamatonta ihmistä pidetään outona. Joku vihaa muokkaamista, toinen ei malttaisi odottaa, yksi ei tiedä haluaako ja joku taas tietää miten muokkauksia saa vaikkei ikä tai rahat riittäisikään. Siellä täällä kirjassa on chattikeskusteluja ja blogipostauksia, ja televisio-ohjelmien kuvauksia jotka avaavat ulkonäkökeskeistä yhteiskuntaa vielä vähän lisää. Tässä on kyllä mielikuvitusta, ja muokkausten kirjo mitä on kuvailtu on aika laaja. Tykkäsin. Ja on kirjassa hyvä opetuskin.
Ja tuo kansikuva on kyllä loistava.


Hetken kyllä olin hiukan ahdistunut tämän kirjan jälkeen, sen verran vaikuttava oli kirja. Ei sentään painajaisia mutta vähän piti vielä tabletilla pelailla ennen nukkumaanmenoa että ajatukset sai muualle. Vaikuttavaa. Melko lyhyt kirja, 202 sivua, mutta eipä nuortenkirjan tarvitse kovin pitkä olla. Ihan nuorimmille ja herkimmille ei välttämättä, itselle ainakin jäi tosiaan niskakarvat pystyyn..
Pitäisi varmaan koittaa löytää myös Uglies jostain, sen verran oli kiinnostava aihe..

torstai 20. elokuuta 2015

David Safier - Huono Karma


Kirjastosta kevyttä lukemista maratonille ja siinähän se hurahti oikeinkin vauhdilla. En nyt hirveän montaa kertaa ääneen nauranut mutta oli tämä ihan viihdyttävä. Tässä on aika samanlainen juonenkulku ja "opetus" kuin Happy Familyssä: Perheessä vähän vaikeuksia, tiuskitaan ja äyskitään, katastrofi iskee ja eteenpäin luoviessa tajutaankin että se oma perhe onkin se paras. :D 

Sankaritar on siis uranainen joka laiminlyö perhettään, ja elämänsä aikana hän on kerännyt sen verran huonoa karmaa, että syntyy uudestaan muurahaiseksi. Epäitsekkäästi hyvää karmaa haalimalla on mahdollista syntyä uudestaan vähän kehittyneemmäksi olennoksi ja lopulta ehkä päästä pois kierteestä. Muurahaispesässä vastaan tulee toinen ihminen, Casanova joka on viettänyt muurahaisena jo hiukan kauemmin, ja useamman muurahaiselämän. Yhdessä asiat alkavatkin edetä. Casanova onkin ehkä kirjan parhaita paloja. Ihan kiva ja kevyt kirja. 

tiistai 18. elokuuta 2015

Veronica Rossi - Yhä sininen taivas

Kolmas osa. Tätä oli luettu hyvän matkaa ennen lukumaratonin alkua, ja tällä oli se rupeama oikein hyvä myös aloittaa. Vauhdikas kirja, ja päähenkilötkin jälleen enimmäkseen yhdessä porukassa ja samassa tilanteessa, niin oli taas helpompi seurata. Eetterin alkuperääkin avattiin vielä hiukan lisää. Jokunen trilogian alussa tavattu, ärsyttäväkin hahmo tuli tutummaksi tässä. Kirja oli jännittävä alusta loppuun, pari kevyempää ja hauskaakin hetkeä silti oli. Tätä ei voinut pitkäksi aikaa kädestä laskea, hyvä kirja maratonille siis.



Nämä kaksi jälkimmäistä osaa olivat kyllä niin kovaa paahtamista eteenpäin että olisi riittänyt asiaa neljänteenkin kirjaan. Ensimmäinen oli rauhallisempi tahdiltaan ja pidin kovasti siitä miten ihmisten ajatuksia ja mielialoja kuvailtiin, sitä olisin loppua kohden kaivannut enemmänkin. Hyvä sarja joka tapauksessa, ei kauaa nokka tuhissut mitään osaa lukiessa.

sunnuntai 16. elokuuta 2015

Veronica Rossi - Halki ikiyön



Perry on Vuorovetisten heimon uusi veriherra, ja hänen tulee paitsi pitää huolta kylän ruokinnasta ja turvallisuudesta, myös saavuttaa heimon luottamus päällikkönä. Arian tuominen heimon pariin ei asiassa auta. Aria joutuu kuitenkin pian lähtemään Perryn luota, saadakseen selville Yhä-sinisen sijainnin ja suojellakseen Perryn veljenpoikaa.

Paljaan taivaan alla oli trilogian ensimmäinen osa, tässä toinen. Luin tämän aika nopeasti, ja kirjan tapahtumatkin etenivät hengästyttävää vauhtia. (En edes ehtinyt päivittämään tätä kirjaa tuohon sivupalkkiin nyt luettavaksi, ennen kuin oli jo myöhäistä.) Maailmaa tuhoavan eetterin olemassaolo selitettiin, hyvin nopeasti parilla lauseella mutta kuitenkin. Tarina tosiaan eteni vauhdilla ja juonenkäänteitä riitti, Perry ja Aria ovat suuren osan kirjasta erillään joten toimintaa on tuplaten ensimmäiseen osaan verrattuna. Edellisessä kirjassa he siis kokivat enimmäkseen samat asiat ja vain näkökulma vaihtui lukujen välillä. Ehkä vähän liikaakin tapahtuu omaan makuuni, mutta hyvä kirja siitä huolimatta. Tämäkin kirja päättyi jännittävään kohtaan, ja jatkan heti trilogian päätösosalla.

perjantai 14. elokuuta 2015

Elokuun lukumaraton 15.8



Nonniin. Lauantai on virallinen maratonpäivä, mutta tämänhän sai alottaa miten tykkää, kunhan osa osuu tuohon ajankohtaan. Itse en ihan tällä hetkellä vielä ole aloittanut, pitää kohta vielä lähteä viemään tyttöä muskariin, mutta sitten suuntaamme mökkiä kohti viikonlopuksi ja kun auto lähtee liikkeelle niin lähtee maraton myös. :)

Ensimmäinen kirja tulee olemaan Yhä sininen taivas, joka on niin jännässä kohtaa kesken että pakko ottaa se käsittelyyn. Sivuja siinä on jäljellä 236.

perjantai 
19.45 tabletin kellon mukaan nyt sit lähtee. :D

23.10 perillä, matka tuli louettua, välissä vähän iltapuuhia, ja sitten jatkoin lukemista. Ekan kirjan sain hetki sitten  loppuun, eli tuo 236 sivua luettu. Oltiin kyllä niin jännän äärellä tämän kanssa että huh.. Hyvä kirja. Hyvä koko trilogia.


lauantai
00.50 Diktaattorin keittiömestari tarttui seuraavaksi käteen. Sitä tuli luettua jonkun aikaa ja äsken kävin saunassa, nyt on teekuppi ja lohivoileipä edessä. Tässä mennään nyt sivulla 84. Mielenkiintoista luettavaa, kolmas Pohjois-Koreaa käsittelevä kirja mitä olen nyt lukenut ja tässä on tietty ihan eri näkökulma. Järkyttävää miten iso ero on köyhän ja rikkaan välillä.

03.15 Diktaattorin Keittiömestari luettu, 230 sivua lisää. yhteensä 466 sivua siis tähän mennessä. Ja nyt nukkumaan.

09.10 tunnin verran oltu pystyssä, muksuja ruokittu ja itsekin syöty aamupalaa. Kahvia, ja aloitin taas seuraavan kirjan, Huono Karma. 42 sivua luettu ja ainakin alkoi aika sujuvasti lukeminen. 10 ja puoli tuntia aikaa jäljellä.

11.35 Huono Karma luettu. Ihan oli hauska kirja, Casanova oli aika hupaisa tyyppi. Meni aika vauhdilla tämä kirja. 280 sivua tässä, eli yhteensä 746 sivua. Ihan hyvä määrä jo :D

18.45  Pidin vähän pidemmän tauon, syötiin ja sitten mökille tuli vähän lisää sakkia. Kävin soutelemassa ja kalassa parillakin kokoonpanolla, ja siinä välissä syötiin muurinpohjalettuja. Nyt alkaa kyllä jo vähän tökkiä, minuuttinovelleja on luettu 135 sivua hissukseen tässä iltapäivästä. Ei oikein enää jaksa. 881 sivua on kai jo ihan hyvin? Vajaa tunti olisi aikaa vielä.:D

Noniin, se oli siinä. Bridget jones, elämäni sinkkuna kyllä avasin ja taisin kolme sivua lukea  mutta ei oikein riittänyt keskittymiskyky, ja oli tuossa lapsiakin vahdittava. Eli lopputulos, 884 sivua.


Näitä luin:
Veronica Rossi - Yhä Sininen taivas (236 sivua)
Kenji Fujimoto - Diktaattorin keittiömestari (230 sivua)
David Safier - Huono karma (280 sivua)
István Örkény - 100 minuuttinovellia (135 sivua)
Helen Fielding - Bringet Jones, elämäni sinkkuna (3 sivua)

Veronica Rossi - Paljaan taivaan alla



Aria on asunut koko elämänsä Haave-nimisessä kaupungissa. Lähes mikään ei ole luonnollista, asukkaat ovat geneettisesti muokattuja, ja turhat ominaisuudet kuten kynsien kasvu on eliminoitu. Kaupunkikupujen suojissa olevat ihmiset elävät osittain virtuaalitodellisuudessa älysilmiensä kautta, ovat siis ikäänkuin kahdessa paikassa yhtä aikaa. Suurin osa ei ole ikinä käynyt kuvun ulkopuolella, nähnyt oikeaa taivasta tai aurinkoa. Arian äiti on toisessa kaupungissa, mutta yhteys on katkennut. Aria yrittää löytää äitinsä.

Peregrine, Perry on ulkopuolelta. Hän on Vuorovetisten heimon päällikön, veriherran veli. Hän on näkijä ja haistaja, eli nuo aistit ovat epätavallisen voimakkaat. Perryn veljenpoika on tärkeimpiä ihmisiä hänen elämässään, ja kun poika tulee siepatuksi, lähtee Perry tätä etsimään.

Erämaa heimoalueiden ja kaupunkien väleissä on villiä ja karua, eetterimyrskyjen monin paikoin tuhoamaa. Myrskyt uhkaavat erityisesti ulkopuolisia mutta kaupungitkaan eivät ole täydellisesti suojassa. Aria ja Perry kohtaavat erämaassa ja muodostavat vastahakoisen liittolaisuuden.

Luvuissa nähdään maailma vuorotellen Arian ja Perryn silmin. Tämä tapa kertoa tarinaa on mukava, molemmat henkilöt ovat yhtä paljon äänessä eikä kumpikaan jää etäiseksi. Myös muut henkilöt ovat hyviä, useampaankin kiintyy.

Kiehtova alku trilogialle. Tämä ensimmäinen osa lähti hiukan hitaasti liikkeelle mutta vähitellen vei kyllä mukanaan. Päähenkilöt ovat mielenkiintoisia, se miten Aria keinotekoisiin aistimuksiin tottuneena kokee ulkopuolisen maailman ensin kauhuissaan, sitten uteliaana. Kuinka Perryn huipputarkat aistit kertovat maailmasta hänelle, erityisen paljon pidin siitä millainen hajuaisti tällä on. Ei ainoastaan tarkka, vaan hän voi haistaa esimerkiksi pelon ja jopa valheen.

Kysymyksiä jäi auki, esimerkiksi mitä eetteri on ja mistä se on ilmestynyt. Ehkä toinen ja kolmas osa vastaavat kysymykseen, ja taidankin käydä kirjastossa aika pian hakemassa loput sarjasta. Oli hankala alkaa lukemaan mitään muuta, siinä määrin mukaansatempaavaksi kirja loppua kohden kehittyi.  Olisi pitänyt ottaa taas koko sarja mukaan kerralla, oli vaan niin iso pino taas jo valmiiksi että loput jäi hyllyyn..

Illalla lähteekin lukumaraton vauhtiin! Saa nähdä mihin aikaan ehtii aloittaa, mutta sen verran herkullista luettavaa on tullut haalittua että tänään varmasti. Ihan aiottua määrää en ehkä saa luettua kun ollaankin suuntaamassa illan tullen mökille viikonlopuksi, ja varmaan siinä tulee saunomiset, uinnit ja grillailut keskelle rupeamaa.. Koitan päivitellä kuulumisia maratonin ajalta omaan postaukseensa jos tabletti suostuu yhteistyöhön, saa tulla kurkkimaan fiiliksiä. Hassua miten tämmöinen voi jännittää, parin viikon aikana kuitenkin tullut luettua se kirja päivässä muutenkin.. :D

torstai 13. elokuuta 2015

Lukumaraton häämöttää..


Lukumaraton on tänä viikonloppuna, oma kirjapino on suurinpiirtein kasassa. Ilmoittautumaan vielä ehtii, täällä.

Oma lukupino näyttää tältä:


Valinnanvaraa riittää. Diktaattorin keittiömestari ja 100 minuuttinovellia tulin ostaneeksi Armadan seuraksi, mutta Armada jota kaavailin maratonin pääosaan ei tullutkaan, ilmeisesti loppu toistaiseksi. Tulee se joskus mutta hiukan keljuttaa. Yhä sininen taivas on nyt keskeneräinen kirja, saattaa olla että ehdin sen lukemaan jo ennen maratonin aloitusta. Trilogian kolmas osa, postaukset kahdesta ensimmäisestä osasta tulossa huomenna ja sunnuntaina. Muuten onkin sitten kevyempää. Testataan noita Bridget Joneseja nyt tässä sitten, aivot narikkaan-kirjat ovat varmaan ihan hyvä vaihtoehto sitten kun alkaa tokkimään.. :D Safierin Happy Family tuli luettua jokin aika sitten, ja Huono Karma on ollut suunnitelmissa siitä asti. Pari kirjaa on kyllä postin mukana tulossakin, eli jos huomiseksi saapuu niin saattaa päätyä mukaan.

On vähän kiikun kaakun nyt tapahtuuko lukeminen kotosalla vai mökkireissulla, mökkitapauksessa saattaa kuulumisten päivittely olla hiukan hankalaa. Yritetään kumminkin. Itsellä urakka alkaa johonkin aikaan perjantai-illasta. :)

keskiviikko 12. elokuuta 2015

Anna Hallava - Sammakkoprinsessa

Vähän kevyttä hömppää välipalaksi!

Ofelia, pyöreähkö punahiuksinen tyttö on romanttinen haaveilija, joka saa 14 vuotta täyttäessään kuulla olevansa keiju, vieläpä kuninkaallista sukua. Tytöllä on lemmenhuolia jo ennestään ihan tarpeeksi, mutta kun kummitäti, keijujen kunimgatar on valinnut Ofelian syntymälahjaksi Rakkauden Tuntemisen niin asiat mutkistuvat entisessään. Maailmassa on yksi täydellinen poika joka on Ofelialle tarkoitettu, ja jos hän suutelee jotakuta muuta, suudeltu muuttuu sammakoksi. Ihana lahja totta tosiaan. Alkuun tyttö on ehdottomasti vastaan kaikkea mikä liittyy keijuihin, mutta kun yksi keijukuningattaren määräämistä kotiopettajista on syötävän söpö kundi, niin keijuelämä alkaakin kiinnostaa...

Töistä, henkilökunnan luettavaksi tullut kirja. Näitä jo julkaistuja ennakkokappaleita tulee aina välillä ja voi ottaa kotiin luettavaksi. Tämä oli kiva, kolmeakymppiä lähestyessä tuskin tulisi lähdettyä nuortenkirjahyllystä luettavaa etsimään. :D

Saatan olla yli kaksi kertaa vanhempi kuin kirjan kohderyhmä, mutta tämä oli silti ihan mukavaa luettavaa. Luin vastaavan tyylisiä tyttöhömppäkirjoja peruskouluiässä joten ei tässä ihan vieraalla maaperällä oltu, ja satumainen keijumaailma teki kirjasta kahta ihanamman! Keijujen maailma kuulostaa kiehtovalta, mielenkiintoiset kasvit, keijujen vartiovelvollisuudet, taiat.. Mukava fantasiamaailma, tästä haluan lukea enemmänkin. Ihmisten maailman puuhat ovat aika tavanomaista yläasteikäisten tyttöjen höpinää ja haaveilua pojista ja vaatteista, mutta ne kyllä jaksaa lukea keijumaailmaan paluuta odotellessa. Fantasiapuoli kirjassa oli tosiaan enemmän mieleeni, ja toivonkin maailman avautuvan jatkossa vielä lisää. Paria kohtaa, esimerkiksi ihmisten ja keijujen maailmojen välillä liikkumista ja tätä koskevia sääntöjä tunnuttiin kyllä painotettavan siihen malliin, että mahtaako Ofelialla käydä tuossa asiassa jonkunlainen moka jatko-osissa?

Herttainen ja hattarainen aloitus kirjasarjalle, seuraava osa tulossa ensi vuoden puolella. Aion kyllä lukea senkin, jäi jopa hiukan jännittävään kohtaan! Toivottavasti jatko painottuu hiukan enemmän keijumaailman puolelle. :)

maanantai 10. elokuuta 2015

Kim Hyun Hee : Sieluni Kyyneleet

Takakannesta: Karmaiseva kuvaus suljetusta yhteiskunnasta, missä oikea ja väärä, hyvä ja paha, orjuus ja vapaus saavat sen merkityksen minkä Puolue niille antaa, ja jossa lapset kasvatetaan jo kehdosta palvelemaan ideologisia päämääriä.

Vain lyhyt aika sitten luin kirjan elämästä Pohjois-Korean vankileirillä, ja jäin todella janoamaan lisää luettavaa tuosta maasta. Prisman alelaarista löysin tämän, kauaa en jahkaillut kun hintaa jäi reilut kaksi euroa. Ja kyllä tämäkin oli hyvä ostos, ei olisi malttanut kädestä laskea. Tapahtumista on aikaa, terrori-isku tapahtui vuonna 1987.


Tässä kirjassa on aika lailla erilainen tarina kerrottavana. Kim Hyun Hee oli lapsuudessaan Pohjois-Korealaisten etuoikeutetuimmasta päästä, hänen isänsä oli ulkoministeriön virkamies ja hän asui lapsuudessaan muutamia vuosia Kuubassa, yltäkylläistä elämää P-K:n elintasoon verrattuna. Hänet opetettiin pienestä pitäen vihaamaan Amerikkaa ja länsimaista elämäntapaa, ja ihailemaan suuresti maansa silloista johtajaa. Kouluaikana suuri osa opinnoista oli täysin valtion propagandaa ja aivopesua, kuten kaikilla muillakin lapsilla. 18-vuotiaana kaunis nuori nainen otetaan koulutettavaksi, ja hän suoriutuukin opinnoista huippuarvosanoin, hänestä tulee erikoisagentti. Koulutuksesta ja tehtävistä kerrotaan paljon, lopulta hänelle annetaan toisen erikoisagentin kanssa suoritettavaksi vaativa tehtävä, jonka ansiosta heistä tulisi kansallissankareita. Tehtävän on antanut henkilökohtaisesti maan johtaja Kim Il Sung, ja heidän tulee räjäyttää matkustajalentokone. Iskussa kuolee 115 ihmistä, mutta tekijät jäävät kiinni. Kim Hyun Heen kumppani onnistuu itsemurhassa, joka oli viimeisenä keinona kiinnijäämisen varalta, mutta nainen pystytään pitämään hengissä. Seuraa kuulusteluja ja oikeudenkäyntiä, mutta Kim Hyun Hee pääsee myös vartijoidensa kanssa tutustumaan Etelä-Koreaan ja ymmärtää lopulta kotimaassaan kaiken olevan hyvin pitkälti valhetta, ja katuu tekoaan.

Rankka tarina tässäkin. Hurjaa millaista aivopesua tuo on.. kun ihminen voi vilpittömästi uskoa että Etelä- ja Pohjois-Koreat voisivat yhdistyä sen avulla että räjäytetään lentokoneellinen viattomia siviilejä, joilla ei ole poliittisia kytköksiäkään. Valtio, tai puolue uskottelee etelän olevan köyhä ja pahan amerikan vallan alla. P-Koreaa käsittelevää juttua onkin tulossa taas lisää, yhtenä lukumaratonin kirjoista.

lauantai 8. elokuuta 2015

David Safier - Happy Family


Kirjakauppiaan avioliitto rakoilee, lapsilla omat teini-iän ongelmansa ja kauppa ei käy. Kaiken kukkuraksi jonkunsortin noita-akka kiroaa naamiaisasuihin sonnustautuneen perheen hahmojensa kaltaisiksi. Ei mene kovin putkeen. Ihmishahmot on tietty saatava pian takaisin, eli kirouksen langettanut akka on saatava kiinni. Mutkia tulee kumminkin matkaan, kun vastaan tulee vähän muutakin sakkia, niin elävää kuin epäkuollutta.

Hiukan omituinen, mutta hauska kirja, kun ei yritä liian vakavalla naamalla lukea. Kertojana vuorottelevat perheenjäsenet, erityisesti Frankensteinin Hirviö-isän merkinnät ovat hauskoja, puhe kun ei juurikaan tule ymmärrettävästi suusta ulos mutta piirtäminen onnistuu. Hyvin tulee ymmärretyksi niinkin. Älykkään pikkuveljen pohdinnat ovat myös aika hauskaa luettavaa.

Ihan huvittava, kevyt ja nopea lukea. Poukkoilee vauhdilla oudosta asiasta kukkaruukkuun, mutta ihan hymähdyksiä aiheutti, naamiaishahmokirouksen mukana tulleet kyvyt olivat ihan hauskoja. Kuulemani ja lukemani mukaan Safierin aiempi romaani Huono Karma olisi myös ihan lukemisen arvoinen, ja ehkä parempi kuin tämä? Senkin takakannen olin joskus moneen otteeseen töissä lukenut mutta jättänyt ostamatta, vaan eihän sitä siellä enää ole.. Jos kirjastosta muistaisi katsoa.

perjantai 7. elokuuta 2015

Jennifer Weiner : Hyvä sängyssä

Takakannesta: "Elämää XL-kokoisen naisen kanssa" oli jutun otsikko, ja sen alapuolella luki kirjoittajan nimi: "Bruce Guberman". Bruce Guberman oli ollut poikaystäväni hieman yli kolme vuotta siihen asti, kun olimme kolme kuukautta sitten päättäneet pitää taukoa. Näin ollen saatoin vain olettaa, että "XL-kokoinen nainen" olin minä."




Aivot narikkaan-kirja. Enimmäkseen melko viihdyttävä, joskin aika monet jutut oli ennalta-arvattavia. Nauroin kyllä ääneen monessa kohdassa, mutta moni asia myös ärsytti. Luin kuitenkin tämän reilun 500 sivun pituisen kirjan yhden päivän aikana, joten oli tässä kai enemmän hyvää kuin huonoa. :)

Cannie Shapiro on kirjan päähenkilö. Sarkastinen huumorintaju, pärjää toimittajantöissään, päättäväinen. Hauskoja letkautuksia ja fiksu hahmo muuten, mutta liiallinen vihamielisyys yhtä, ja sokeus toisia henkilöitä kohtaan ärsytti. Aallonharjat ja -pohjat tapahtumissa kulkivat loppua kohden samaa kaavaa, mitä hienompi juttu on tapahtunut, sitä syvemmälle kohta romahdetaan. Tai vähän siltä se tuntui. Muutamasta kirjan hahmosta olisi kaivannut enemmän asiaa, muutamasta vähemmän. Loppu ehkä liiankin siirappinen mutta voiko tämän genren kirjoilta muuta odottaa? :D

Vakavampiakin aiheitakin oli, ja jossain määrin löysinkin päähenkilöstä piirteitä joihin samaistua. Ei ilmeisesti kaikkein kevyin vaihtoehto tästä genrestä, mutta silti taitaa olla että chick lit ei ole ihan ominta kirjallisuuttani. Not my cup of tea. :D

Ihan hyvä kirja sinänsä, hyvin kirjoitettu, sopivasti erilaisia ihmisiä ja ihan hyvä juoni - pidin kirjasta tarpeeksi mutta ei mitenkään maata mullistava, uskon silti että tämän tyylisten kirjojen ystävät tästä nauttivat ihan kunnolla. On tuossa nuo Bridget Jonesit vielä ja eiköhän nekin luettua tule, mutta tuskin näitä kirjahyllyyn kovin paljon kertyy.

torstai 6. elokuuta 2015

Jessica Brockmole - Kirjeitä Saarelta


Ihanaa lomalukemista! Kirjeromaani oli ennalta outo tyyli itselle, mutta nopeasti totuin. Tässä kirjeenvaihtoa käydään kahdessa ajassa, molemmat maailmansotien alla.
Nuori englantilainen runoilijatar saa ihailijakirjeen amerikkalaiselta mieheltä, ja he alkavat käydä vilkasta kirjeenvaihtoa, josta kasvaa kaunis ystävyyssuhde. Jotain kuitenkin tapahtuu ja yhteys näiden välillä katkeaa. Tapahtumat selviävät hiljalleen kun runoilijan tytär lähtee selvittämään äitinsä hämärän peittoon jäänyttä menneisyyttä löydettyään yhden noista vanhoista kirjeistä. Tytär pohtii tapahtumia rakastettunsa kanssa käymässään kirjeenvaihdossa.

Tästä oli vaikea kirjoittaa kuvausta spoilaamatta liikaa! Tarina on kumminkin kaunis, romanttinen, ja hyvin kirjoitettu. Luvut vuorottelevat eri ajanjaksoissa, äidin ja tyttären välillä mutta tässä kyllä pysyy hyvin perässä kenen kirjeenvaihto milloinkin on kyseessä. Jännitystä ja huolta herättää sodan läsnäolo kummassakin ajanjaksossa.

Luen varmaan uudestaankin.

keskiviikko 5. elokuuta 2015

Antoine de Saint-Exupéry - Pikku Prinssi

...ja päälle löytöjä sekä kirppikseltä että kirjastosta. Joo, olishan tuota lukemista löytynyt jo ennestään omasta hyllystäkin, lukemattomia ja niitä joiden viime avaamisesta ehkä kymmenen vuotta..

Tämä oli kirppislöytö. Vanha kirjastosta poistettu kirja, painovuosi 1980.


Klassikko, joka on aiemmin jäänyt lukematta. Ainakin näin kuvittelen. Joskus lapsena kenties selaillut, mutta muistikuvia ei ole muusta kuin prinssin omasta planeetasta. 90-luvulla, luultavasti alkupuoliskolla kyllä tuli telkkarista joku animaatio, youtubesta katsoin pienen pätkän ja ehkä ne on siitä lähtöisin, sen verran tutulta näytti. Todennäköisesti olenkin sitä silloin katsonut, noita kanavia kun ei ollut silloin kuin se kolme. :D

Kirja oli kyllä herttainen. Parissa kohtaa jopa nousi kyynel silmäkulmaan.. Ihania, viisaita ajatuksia, kyllä ymmärtää miksi kirja on maailman myydyimpiä. Luen uudestaan.


Ihanan Pikku Prinssin lisäksi kirppikseltä lähti mukaan vähän muutakin, yhteensä 7 euroa meni. Chick lit on vähän vieraampi alue, en ole tainnut lukea näitä yhtään. Mutta eihän sitä tiedä tykkääkö ennen kuin lukee. Bridget Jonesiin en ole ennen tutustunut edes elokuvana. Hyvä Sängyssä herätti mielenkiinnon takakannen ja nimen perusteella, kun taas Austenin romaanit taitavat olla jotain joka kuuluu jo yleissivistykseen.


Kirjastossa tuli pengottua pelkkää scifi/fantasiahyllyä. Näistä Kvanttivaras on ainoa josta olin kuullut ennestään, muut vieraita, saa nähdä millaisia ovat. Vaan milläs sitä aloittaisi, nyt on taas liikaa vaihtoehtoja!

tiistai 4. elokuuta 2015

Patricia Harman : Hope Riverin Kätilö

Tämä oli yksi kesälomalukemiseksi valikoimistani kirjoista. Oli muuten liiankin hyvä valinta, tämän ostin pari päivää ennen loman alkua enkä malttanut olla aloittamatta. Kolmannes kirjasta olikin ahmittu siinä vaiheessa kun loma varsinaisesti alkoi. Kokonaankin olisi mennyt jos en olisi toppuutellut :D Hupsista.


Kirjailija on ammatiltaan kätilö, joten kirjan kuvaukset päähenkilön töistä ovat tarkkoja. Synnytyksiä on kirjassa montakin, mutta ne ovat sopivasti erilaisia ja itse ainakin niiden lukemista odotin. Se on sitten ihan lukijasta kiinni, pitääkö niistä vai ei. :) Kirjassa avataan välillä päähenkilön menneisyyttä, muistelujaksot erottuvat yleensä ihan hyvin mutta parissa kohtaa piti lukea pieni pätkä uudestaan, että hoksasi missä ajassa mentiin. Patience-kätilön sekä apulaisensa, tummaihoisen Bitsyn suhteesta olisin mieluusti lukenut enemmänkin. Henkilöiden ihonväri on muutenkin suuressa osassa mitä tapahtumiin tulee, rotuerottelu on iso teema koko kirjassa. Loppuu ehkä hitusen töksähtäen mutta sen annan anteeksi, kaiken kaikkiaan nautin kirjasta, kaunis ja mukaansatempaava tarina. Voin suositella, ei mikään kirja kai täydellinen ole. (Paitsi Harry Potterit! :D )

sunnuntai 2. elokuuta 2015

Lukumaraton 15.8

Otetaas samantien vähän haastetta vastaan kirjablogissakin. Tai rennostihan tämän voi ottaa ja lukea niin vähän tai paljon kuin huvittaa, mutta itse pitää nyt ainakin sen verran yrittää että lukee enemmän kuin tavallisesti. Mikäs maraton se muuten olisi! :D Kivalta kuulostaa! Maratonin säännöt Oksan hyllyltä-blogissa.

Kuva Oksan hyllyltä-blogista
Itse aloittelen jo perjantain puolella, ja siinä alkaakin itsellä parin viikon kesäloma, eiköhän siinä ehdi maratonista toipua! :D

Pitää koittaa keksiä joku spesiaalikirja tähän, toivon mukaan sellainen jota ei malta käsistään laskea. Ernest Clinen Armada voisi olla kyllä hyvä valinta.. Niin paljon on houkutellut etten muutenkaan varmaan jaksa odottaa suomennosta! Maltanko vaan olla avaamatta kirjaa ennen maratonia jos se hyllyyn päätyy? :D Kirjasto kutsuu varmasti myös, ja pitää muistaa kirjata ylös myös lapsille luettava iltasatu. :) Miettii miettii.. :)

Edit klo 21:55:
Armada tilattu tätä varten, lisäksi Diktaattorin keittiömestari sekä 100 minuuttinovellia. Eiköhän noilla alkuun pääse! :)

Blaine Harden : Leiri 14 - Pako Pohjois-Koreasta

Tämä kirja on tositarina Pohjois-Korean poliittisella vankileirillä syntyneestä, kasvaneesta ja sieltä lopulta paenneesta miehestä. Tämmöisten juttujen lukeminen pistää asioita vähän uuteen mittakaavaan - välillä jos tuntuu että omat asiat menee päin puuta, ja lukee tämmöisen kirjan niin johan mieli muuttuu. Koko valtio on ajatuksena jotain ihan hullua. Aivopesty kansa. Suunnilleen puolikkaasta väärästä sanasta on mahdollista että ihminen ja koko sukunsa sen myötä ovat rikollisia, valtion vihollisia ja joko tapetaan tai pistetään vankileireille. Valtio ja sen johtaja ovat olevinaan maailman mahtavimpia. Osa jutuista on kuin suoraan Orwellin romaanista...


Jo niinsanotusti vapaiden Pohjois-Korean kansalaisten elämä joitain etuoikeutettuja lukuunottamatta on jokseenkin karua, köyhää ja tarkkaan vahdittua, mutta vankileirit.. Kirjan mukaan niillä elää jopa 200 000 ihmistä, joista monelle leiri on koti ja ainoa todellisuus. Vankileirin säännöt ovat rankat, ja useimpien sääntöjen rikkomisesta rangaistus on kuolema. "Joka varastaa tai kätkee elintarvikkeita, ammutaan heti." "Joka ei pyydä vartijalta lupaa useamman kuin kahden vangin tapaamiseen, ammutaan heti." Ja niin edespäin. Vankileirin koulussa lapset opetettiin vahtimaan ja kantelemaan toisistaan, ja pistettiin pieksemään sääntöjä rikkoneita koulutovereitaan vartijoiden apuna.

Kirjassa tarinansa kertoo tiettävästi ainoa ihminen (kirjan julkaisuhetkellä) joka koskaan on onnistunut pakenemaan Pohjois- Korean vankileireiltä.  Hurjaa tekstiä, tässä kerrotaan hyvinkin yksityiskohtaisesti menosta siellä. Järkyttävääkin paikoin, mutta mielenkiintoista. Paljon muistoja vankileiriltä monen vuoden ajalta, kuvaus pakomatkasta ja sen jälkeisestä elämästä Etelä-Koreassa. Vaikuttava kirja, kun tietää että tuo paikka on oikeasti olemassa ja näitä asioita tapahtuu mistä kirjassa kerrotaan.

Toisenkin Pohjois-Korean kansalaista käsittelevän kirjan bongasin vähän aikaa sitten prisman alepokkarilaarista, pitihän sekin ostaa kun hintaa jäi reilut kaksi euroa, ja tämä oli ollut kiinnostava. Siinä kerrotaankin sitten sotilaaksi aivopestystä ihmisestä. ( Kim Hyun Hee : Sieluni Kyyneleet - "Olin terroristi" ) Mielenkiinnolla odotan lukemista.

lauantai 1. elokuuta 2015

Ernest Cline : Ready Player One

Vanha suosikki! Tai vanha ja vanha.. mutta tämän kirjan nappaan hyllystä kerta toisensa jälkeen, ei ehdi kauaa pölyä keräämään. Hyvä jos kuukaudeksi malttaa jättää hyllyyn.. Nokkela tarina! Tapahtumat sijoittuvat 2040-luvulle, maapallon resurssit ovat vähissä ja suuri osa ihmiskunnasta viettää lähes kaiken aikansa OASIS-virtuaalitodellisuudessa. Wade Watts on kirjan päähenkilö, joka monen muun ihmisen tavoin etsii Oasisin  edesmenneen perustajan James Hallidayn piilottamaa pääsiäismunaa, jonka löytäjä perii Oasisin hallinnan, sekä Hallidayn jättiomaisuuden. Peliä pelaa tottakai myös moni muu, myös vähän likaisemmin keinoin..



Kirja uppoaa tähän nörttiin. Kasarikulttuuri on  yleisesti ottaen aina kiinnostanut, tässä on pelejä, elokuvaa ja musiikkia tuolta vuosikymmeneltä ja paljon hauskoja viittauksia niihin. Läheskään kaikki nippelitieto ei itselle edes aukea, mutta kirja on joka tapauksessa nautittava. Näin jossain vaiheessa Pinterestissä taulun johon oli koottu kuvat kaikista peleistä, elokuvista, tv-sarjoista, musiikkialbumeista ja näin edespäin  mihin kirjassa viitataan, lista on aivan tajuton. Määrästä huolimatta ne kuitenkin sopivat kirjaan täydellisesti. Niitä on hauska huomata, mutta vaikka ne ohi menisivätkin, niin tarinan kyllä tajuaa. Ohimennen mainittuja tuttuja asioita jotka eivät tarinaan sinänsä liity, löytyy vaikka kuinka,  mm. huispaus, pangalaktinen kurlauspommi, World of Warcraft.. Virtuaalitodellisuus on mahtavan monipuolinen ja pitkälle ajateltu, Hallidayn elämästä on pitkin kirjaa kerrottu upealla tavalla. Myös todellinen maailma on kiinnostava. Tarina itsessään on tottakai myös aivan huippu. Suosittelen vaikkei kasari tai pelit kiinnostaisikaan. Ja jos kiinnostaa niin suosittelen ehdottomasti! Tämä on itselle niitä kirjoja mistä tuli ensimmäisellä lukukerralla se katkeransuloinen ja tyhjä "voi ei, nyt se loppui"-fiilis.

Kirjasta on tekeillä myös elokuva. Odotan innolla, ehdottomasti on pakko sekin nähdä, vaikka harvoin elokuva yltää kirjan tasolle. Ohjaaja tosin on Steven Spielberg, mikä kyllä lupaa hyvää.. :)

Nyt on kova pähkäily päällä, kun Ernest Clineltä on ilmestynyt toinen romaani hiljattain, Armada. Englannin kieli kyllä taittuu ihan hyvin mutta aukeaako sitten ne lukuisat viitteet ja termit, vai odottaisiko suomennosta.. Vaikka ei ole varmaa aukeaako suomeksi yhtään sen paremmin. Ja kauanko siinä menee että käännös ilmestyy. On se vaikeeta taas :D

Tervetuloa lukemaan lukemisesta!


Tämä ajatus on hautunut jo hetken päässäni. Kynsiblogiin en viitsi ahtaa kovin paljoa ohi aiheen-postauksia, joten päätin pyhittää tälle toiselle harrastukselleni oman blogin. Toinen syy kirjablogille löytyy myös: luen paljon, mutta aika usein luettavana on ne samat suosikit uudestaan ja uudestaan. Jos blogi vähän innostaisi hakemaan uutta luettavaa? Nyt kesäloman aikana luin kolme uutta kirjaa, joista kaikista pidin, joten eiköhän maailmasta löydy paljon muutakin mukavaa lukemista. :D
Ja jos niistä saisi muutaman sanankin kirjoitettua. Ja voinpa hehkuttaa omia suosikkikirjojakin ihan rauhassa vaikka kokonaisen postauksen verran.. :D

Kirjojen parissa menee yleensä aikaa päivittäin, lukuvauhti vaihtelee ja joskus on tietty pakko lukea se vanha suosikki. Kirjahyllyssäkin seisoo monta kirjaa mitkä on luettu viimeksi useampi vuosi sitten, josko nekin siis aukeaisivat pian pitkästä aikaa. Työpaikkani on tosin kirjakauppa, joten uusien löytöjen tekeminen on välillä liiankin helppoa.. :D Kirjastoakin toki käytän ahkerasti, ja tarttuupa ruokakauppareissultakin joskus luettavaa mukaan. Eli lukemisiin!