keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Scott Westerfeld - Pretties

Sarjan toinen osa.


Tally palasi kaupunkiin ensimmäisen osan lopuksi, vapaaehtoisesti. Se kuului juoneen, ja nyt hän on kaunis. Hauskanpitoa, jatkuvaa juhlintaa - huolia aiheuttaa oikeastaan vain pukeutumisen muodikkuus - ja se pääseekö suosittuun klikkiin sisälle. Tallyn maine kuitenkin auttaa.

Kauneusleikkauksessa muuttuu muukin kuin ulkokuori. Jokin pään sisällä. Aika ennen leikkausta on hämärän peitossa, on vaikea muistaa entisiä mielipiteitäkin. Klikki johon Tally liittyi, Crims, kuitenkin auttaa muistamaan. Jännittävät tarinat ennen leikkausta tehdyistä jekuista, uhkarohkeat temput, nälkä ja mikä tahansa mikä saa sydämen hakkaamaan - ja muistoja alkaa palata. Adrenaliini kirkastaa ajatuksia. Lopulta Tally saa kirjeen itseltään - ajalta ennen leikkausta, jossa  kerrotaan kaikki mikä on pielessä. Ja mitä nyt pitää tehdä. Kaupungista pitää päästä pois, joka on helpommin sanottu kuin tehty, mutta yksin hän ei ole.

Mielenkiintoinen kirja. Pidin vähän enemmän kyllä ensimmäisestä osasta mutta kyllähän tämäkin upposi. Kaupungista lähteminen tuli yllättävän myöhään, toisaalta siinä ajassa ehti selvitä paljon. Seurasssa liikkuneet henkilöt olivat ihan hyviä hahmoja, ja muuallakin Tally törmäsi monenlaiseen porukkaan. Kirja loppui aika jännään kohtaan, pitää tällä kertaa yrittää seuraava osa lukea vähän reippaammin että on kaikki tapahtumat muistissa.

1 kommentti:

  1. Minulla on tämä juuri lukupinossani, niin en uskaltanut vielä lukea kommenttejasi teoksesta. Mielenkiintoista nähdä, miten tarina kehittyy eteenpäin.

    VastaaPoista