torstai 29. lokakuuta 2015

Deborah Harkness - Lumottu


Nyt on taas lukuvauhti kiihtynyt, liekö se tuo syksy. Illalla on mukava käpertyä sohvan nurkkaan hyvän kirjan ja ison teemukin kanssa. Vaikka kuvassa onkin nyt kahvia.. :D

Lumottu on kyllä nimensä veroinen kirja. Loppujen lopuksi siis, jos jaksaa tiiliskiveen paneutua. Alku oli hiukan tahmeaa luettavaa, mielenkiintoista kyllä mutta jotenkin aika  hidastempoista. Reilut 640 sivua tiheää tekstiä, ja kyllä melkein puoleenväliin piti lukemalla lukea ennen kuin sivut alkoivat kääntymään nopeammin. Jotain kiehtovaa kirjassa silti oli alusta asti, kun sitä lukemista piti jatkaa.

Diana Bishop on tunnetun noitasuvun jälkeläinen, joka ei tosin käytä taikaa. Hän tutkii historiaa ja alkemiaa yliopistossa ja sattuu saamaan käsiinsä loitsitun teoksen, jota havittelee myös moni muu. Diana tapaa Matthew Clairmontin, joka on perinnöllisyystieteilijä ja 1500-vuotias vampyyri. Noitien ja vampyyrien lisäksi myös demonit haluavat kyseisen kirjan, jonka kerrotaan sisältävän kaikkien näiden olentojen alkuperän salaisuuden.

Kirjailija on historian professori ja sen kyllä huomaa. Tarinassa puhutaan paljon historiasta, tieteestä, alkemiasta.. Eri olentojen eroavaisuudet ovat mielenkiintoisia. Vampyyrin pitkään elämään mahtuu paljon salaisuuksia ja mielenkiintoisia tuttavia, historian merkkihenkilöitä. Suuressa osassa on kielletty rakkaus, ja päähenkilöiden tutustuminen toisiinsa on mukavan rauhallista ja suhde lämpeneekin hitaasti varovaisesta luottamuksesta ja ystävyydestä rakkaudeksi.

Melko rauhallinen kirja, muutama jännittävä paikka oli mutta aika iso osa kirjasta tuntui olevan keskustelua teekupin tai viinilasin ääressä. Etenkin vampyyrien ominaisuudet olivat kiehtovia, noitien tarina alkoi aueta enemmän loppua kohden, demonit olivat toistaiseksi pienessä osassa. Harmikseni vasta kirjan ollessa lopussa sain tietää että tämä on trilogian aloitus, ja kahta jälkimmäistä osaa ei ole suomennettu.. Onneksi löytyivät melko halvalla hinnalla adlibriksestä englanniksi ja ovatkin tulossa siis pian. Alkukankeuden jälkeen tarina olikin siis sen verran kiinnostava että ei voi kesken jättää.

2 kommenttia: