keskiviikko 5. elokuuta 2015

Antoine de Saint-Exupéry - Pikku Prinssi

...ja päälle löytöjä sekä kirppikseltä että kirjastosta. Joo, olishan tuota lukemista löytynyt jo ennestään omasta hyllystäkin, lukemattomia ja niitä joiden viime avaamisesta ehkä kymmenen vuotta..

Tämä oli kirppislöytö. Vanha kirjastosta poistettu kirja, painovuosi 1980.


Klassikko, joka on aiemmin jäänyt lukematta. Ainakin näin kuvittelen. Joskus lapsena kenties selaillut, mutta muistikuvia ei ole muusta kuin prinssin omasta planeetasta. 90-luvulla, luultavasti alkupuoliskolla kyllä tuli telkkarista joku animaatio, youtubesta katsoin pienen pätkän ja ehkä ne on siitä lähtöisin, sen verran tutulta näytti. Todennäköisesti olenkin sitä silloin katsonut, noita kanavia kun ei ollut silloin kuin se kolme. :D

Kirja oli kyllä herttainen. Parissa kohtaa jopa nousi kyynel silmäkulmaan.. Ihania, viisaita ajatuksia, kyllä ymmärtää miksi kirja on maailman myydyimpiä. Luen uudestaan.


Ihanan Pikku Prinssin lisäksi kirppikseltä lähti mukaan vähän muutakin, yhteensä 7 euroa meni. Chick lit on vähän vieraampi alue, en ole tainnut lukea näitä yhtään. Mutta eihän sitä tiedä tykkääkö ennen kuin lukee. Bridget Jonesiin en ole ennen tutustunut edes elokuvana. Hyvä Sängyssä herätti mielenkiinnon takakannen ja nimen perusteella, kun taas Austenin romaanit taitavat olla jotain joka kuuluu jo yleissivistykseen.


Kirjastossa tuli pengottua pelkkää scifi/fantasiahyllyä. Näistä Kvanttivaras on ainoa josta olin kuullut ennestään, muut vieraita, saa nähdä millaisia ovat. Vaan milläs sitä aloittaisi, nyt on taas liikaa vaihtoehtoja!

2 kommenttia:

  1. Pikku prinssin oon joskus lukenu, mutten muista kirjasta enää mitään... :D
    Chick lit on kivaa aivot narikkaan kamaa... :P Niin ja en oo lukenu yhtään Austenia vieläkään. Ei oo vielä kiinnostanu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se pitää sit lukea uudestaan! :)
      Joo, pitää testata jättää ne aivot.. Austen kiinnostaa ihan siks kun viimeaikoina olen katellu netflixistä paljon näitä vanhojen klassikkoromaanien pohjalta tehtyjä elokuvia, ja historiallista draamaa ja romantiikkaa.. ajattelin et vois kirjatkin maistua :)

      Poista